Tänään treenattiin Pimpulan ❤️ kans riistalla. Tein sille pienen, kolmen linnun hakuruudun tuohon kotimetsään, koska oli niin hirveän kuuma. Lintuina oli 2 varista ja 1 fasaani. Pimpula lähti innoissaan työhön. Se löysi fasun ekana, mutta jäi miettimään siihen. Katsoi minuakin kerran, mutta en auttanut sitä enkä pyytänyt poiskaan. Sitten se lähti jatkamaan matkaa ja löysi variksen ja toi sen erittäin nätisti minulle. Sain palautuksenkin hienosti käteen. Lähetin uudelleen ja nyt se menikin suoraan sille toiselle varikselle. Taas tuli nätti palautus. Sitten lähetin sen vielä uudelleen hakemaan sen fasun. Mietti pitkään, että mitä ihmettä. Otti sen lopulta suuhunsa ja toi minulle. Pudotti sen tosin jalkojen juureen maahan. En kuitenkaan laittanut sitä suuhun takaisin, vaan lähetin uudelleen tyhjään metsään. Hienosti erkaantui ja vein sillä välin variksen uudelleen metsän reunan heinikkoon. Aikansa etsittyään löysi variksen ja taas oli hieno palautus.
Lauantain nome b-koetta ajatellen on hyvä, että koira kantaa variksia. Toisaalta mietin, että voisiko se fasu olla jollain tapaa pilaantunut, kun koira niin vaikeasti mietti sen kantamista. Taikuri olisi halunnut syödä sen fasun ja se ei ois millään halunnut variksia kantaa. Eli en tiedä. Vai oliko se fasu vaan uusi kapistus Pimpulan mielestä. Kaikki riistathan sen pitäisi kuitenkin nostaa, kun lintukoira on. Jää nähtäväksi.
Treenin jälkeen vein koko lauman uimaan Saarlammelle. Otin damitreeniä 20 min ja kylläpä labbikset tykkäs. Loppuun otin malttitreeniä. Taikuri oli jo hihnassa ja käskytin Pimpulan sekä Tähtösen istumaan rantaan. Heitin damin veteen. Sitten Pimpulalle "istu"-käsky ja Tähti noutoon. Tähti haki damin ja palautti sen minulle. Sitten Tähti istumaan riviin ja uusi heitto. Odotusta, odotusta. Sitten ihan pieni "hae"-käsky Pimpulalle ja sehän loikkasi. Oli kyllä hyvä malttitreeni. Taikurikin oli ihan hiljaa, kun oli hihnassa. Päästin kaikki vielä loppuun kerran uimaan ja sitten autolle. Matkalla Tähti ja Pimpula ottivat hepuliriehumiset. Oli kyllä mukava reissu kerrankin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti