Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Nomea Loviisassa

Eilen oltiin treenaamassa nomea Loviisassa Tomi Sarkkisen koulutuksessa. Paikkana oli metsälampi, jossa tehtiin yliuittoja, linjoja ja muistilinjoja. Oli taas 'vaikiaa'. Huoh! 

Ei nuo tehtävät oikeesti oo vaikeita Pimpulalle, koska kaikki motivoitiin joko markkiheitoilla ensin tai sit vietiin dami yhessä. Mut periaatteessa jokaiseen linjalähtöön Pim stoppas kysymään neuvoa. Jopa silloin kun oltiin just viety mustavalkoinen dami yhessä. Nyt en enää tiijä mitä seuraavaksi teen. Eikä Tomikaan oikein tiennyt. Tietty se, että koiraa ei päästetä pois ennenkuin se on hakenut damin. Tomi kehui Pimpulan uintitapaa, ui rennosti ja reippaasti ja menee mielellään veteen. 

Nyt sit pidetään taukoa dameista ja ollaan vaan. Sen jälkeen kokeillaan taas hommia. 





perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pirunkirkko

Käytiin maanantaina töppöstelemässä tessujen kaa Heinolan Pirunkirkolla. Oli aika vaikuttava kivi! 





Kaunista siellä oli muutenkin! Rentouttava reissu!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Istu-seiso...

Olen ilmoittanut Pimpulan elokuulle kahteen rallytokon AVO-luokan kisaan. Ainakin kotitreenissä meni kaikki muut kylttitehtävät ainakin ok, jos ei sentään ihan hyvin. Jopa istu-täyskäännös vasempaan-istu meni oikein mallikkaasti. :) Mutta tuo istumisesta seisomaan nousu käskystä ei onnistu, kuten ei myöskään koiran kiertäminen sen seisoessa. Aloitin siis seisomisen harjoittelut.

Nyt olen tänään jo kaksi kertaa ottanut lyhyet treenit ja namin avulla nostanut koiran seisomaan sivullani. Lähtöasento oli siis sivulla istuminen perusasennossa. Ihan hyvin alkoi jo sujua, joten huomenna jatketaan.

Pim ❤️ tuntuu melko nopeasti oppivan asioita, tänään myös pillillä pysäytys onnistui koiran ollessa vapaana matkalla kuralammikolle ja etäisyys minusta oli n. 70 m. Puhallus pilliin, koira pysähtyi ja kääntyi minua kohti, jolloin heitin damin metsään. Hae-käskyllä koira hakemaan dami ja palautus minulle. Sitten seurautin Pimpulaa sivulla kuralammikon ohi, jonka jälkeen vapautus ja damin paukkuheitto! Hyvä Pimpula! ❤️

Taikurinkin kanssa otin lyhyet rallytokotreenit. Vähän seuraamista mutta sitäkin enemmän tekemistä. Ja Taikuri ❤️ tykkäs kun sai frolicceja namuina.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

JJ-Weekend Surkeella

Viime viikonloppuna oltiin Pimpulan kaa kasvattajan treenileirillä Surkeella, Keski-Suomessa. Jummi-Jammi Weekend on ihan mieletön kokemus ja upea paikka tutustua uusiin labradoriharrastajiin sekä siellä saa seurata aitiopaikalta upeiden koirakoiden treeniä. Kelit oli tänä vuonna koiria suosivia eikä sateiden vuoksi nähty yhtään käärmettä. Kouluttajina tänä vuonna olivat Heli ja Teijo Kostian, Jari Hartikainen sekä Mika Lappalainen. Pimpula oli Mikan ALO-ryhmässä ja olen erittäin tyytyväinen viikonlopun antiin. Puhtaita, koiraystävällisiä harjoitteita, joissa oli kuitenkin sopivasti haastetta. Meillä oli erimittaisia linjoja, lähihakua, maaston vaihteluita (mm. ojien ja tien ylityksiä sekä ylä- ja alamäkeen lähetyksiä) sekä lammasaidan ylityksiä. Pimpula onnistui kaikessa, joten tämä viikonloppu nosti varmasti koirankin itsetuntoa ja luottamusta. Hyvä me! ❤️


Pimpula ja emänsä Zeta. Arvaa kumpi oli tällä kertaa ekana selällään... Ja keneltä tuo kylkimyyryily on perittyä...

Zeta, Pimpula ja siskonsa Lulu

Mika Lappalainen kertoo tulevasta tehtävästä


Pimpula ja siskonsa Ada

Talot, joissa majoituttiin

Aurinkokin pilkahti! Varsinaisista treeneistä en saanut taaskaan yhtään kuvaa, mutta tuossa maisemassa on kyllä kivaa ja mukavaa treenata. Kiitos kaikille! Treenit jatkuu ja laitoinpa elokuulle pari koeilmoakin vetämään...

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Agirotu 2015

Eilen osallistuttiin ekaa kertaa ikinä Pimpulan kaa agilityn möllikisoihin! Valittiin sitten kisaksi Agirotu 2015 mitkä järjestettiin Nastolassa. Olimme osa toista Labbiskerhon ALO-joukkuetta. Joukkueita oli yhteensä 5, joista 2 oli aloittelijoita ja 3 kisaavia.

Oli hieno reissu ja mahtava kokemus! Pim ❤️ oli ihan super, vaikka jokunen virhe tulikin. Radalla oli myös kepit ja niistäkin suoriuduttiin vaikka virhe tulikin.

Meidän joukkue sijoittui yllättäen 4/13, joten hienosti onnistuttiin! Hyvä koko meidän joukkue eli Bobi, Huima, Pimpula ja Rambo.