On tullut taas se vuodenaika kun periaatteessa kaikki lenkit käydään pimeässä. Toki joskus etäpäivinä pääsen päivänvalolla käväisemään lyhyen lounaslenkin lähimetsässä mutta varsinaiset pitkät lenkit menee otsalampun valossa pimeässä metsässä töppöstäessä. Viikonloppuisin lenkkien ajankohdat riippuvat muista menoista. Jos treenaan kunnolla nomea, niin ei sen perään tartte kummoista lenkkiä enää käydä.
Nykyään tykkään pimeästä. Koirat kyllä kertoo mulle, jos siellä metsässä joku muu elävä olento olisi. Useampi vuosi kyllä meni muuton jälkeen, että pelkäsin pimeää. Enää en pelkää. Enemmänkin ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi kulkea ihmisten keskellä koirien kanssa. Kerran viikossa käyn kaupunkitöppösillä ja se riittää oikein hyvin sosiaalistamiseen.