Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Taikuri-kaverikoira

Taikuri ❤️ palkittiin lauantaina Vihdin Wuosisatamarkkinoilla Kennelliiton mitalilla ja kunniakirjalla kiitokseksi ansioituneesta Kaverikoiratoiminnasta. Oli kyllä hieno tilaisuus ja Taikuri jaksoi urheasti heiluttaa häntää yli 3h ihmisten rapsutellessa sitä. 









tiistai 18. elokuuta 2015

Match Show

Käytiin viime lauantaina mun synttäreiden ja aurinkoisen, lämpimän kesäkelin johdosta ottamassa osaa mätsäriin Heinolassa. Labbikset sai punaiset nauhat, mutta eivät sijoittuneet enää punaisten kehässä. Lohdutuspalkintona saatiin pienet ruokapussit kuitenkin. 





maanantai 17. elokuuta 2015

Saaressa

Veneiltiin sunnuntaina aurinkoisessa hellekelissä yhteen Ylä-Rievelissä olevaan saareen. Koirat saivat olla irti saaressa ja hakea damia järvestä lukemattomia kertoja. Lisäksi damia heitettiin myös kanervikkoon joten hommaa riitti. Kotimatkalla molemmat simahti jo veneessä. Minäkin kävin uimassa ja sain loppukesän värit naamaani ja rintaani, mikä sinällään ei ees yllättäny... :D




Oli kyllä mukava päivä ja tunnit meni ihan huomaamatta! 

maanantai 10. elokuuta 2015

Veneilemässä

Käytiin viime viikolla veneilemässä Ala-Rievelillä. Nähtiin muutama lintu vedessä, jolloin koirat innostuivat... Pysyttiin kuitenkin veneessä kaikki! 





sunnuntai 2. elokuuta 2015

Mökillä

Käytiin tänään päiväreissu mökillä. Mökki sijaitsee Jaalangan Tikanniemessä, Kainuussa Oulujärven rannalla. Ollaan siis vierailulla Oulussa, joten ei ihan etelästä asti tultu...

Pimpula ❤️ pääsi hyppään laiturilta järveen. Saatiin hieno kuvasarja otettua! Koira kävi kiekoilla ja oli kyllä tekemistä saada se lopulta tajuamaan, että melkein tunti uintia on riittävästi yhdellä kertaa...







lauantai 1. elokuuta 2015

Nome suolla

Käytiin taas Pimpulan kaa viime viikolla treenaamassa nomea. Tällä kertaa oltiin suolla Myrskylässä. Eemeli oli Adan kanssa mukana. Oli ykkösmarkkeja veteen ja maalle sekä linjaa. Lisäksi loppuun tehtiin hakua, jossa koiran piti rämpiä veden rajassa, suolla sekä metsässä. Oli kyllä mukava ilta! :)

Kuvat Pia Riiheläinen ja Jarmo Luostarinen.