maanantai 29. kesäkuuta 2026

WT ja tulos…

Eilen kurvattiin Ruskan kanssa Korpilahelle ja sieltä Surkeenjärven matkailutilalle wt-kisaan. Hienoissa puitteissa oli SM-kokeen jälkeen normi-wt ja me saatiin tulos sieltä! 

AVO2, 60p eli 75%, sij. 5/18. Vain 7 tulosta tuli avossa. 

Rastipisteet oli 15-13-18-14. 

Hyvä Ruska! 💛







perjantai 19. kesäkuuta 2026

Nome-b koe ja treeniä

Korkattiin Ruskan kanssa tämän vuoden nome-b koekausi täällä Heinolassa, Paasossa, meidän Juntusella järjestetyssä AVO-kokeessa. 

Koe alkoi maaohjauksella ja se meni ihan hyvin. Sitten siirryttiin kakkosmarkkiin, josta ensin heitetty saatiin ylös mutta toka jäi noutamatta. Vesiohjauksessa sain Ruskan nopeasti veteen ja ohjauksen alle, ja se lähtikin voimakkaasti uimaan kohti riistaa, kunnes noin puolessa välissä vesiosuutta se yhtäkkiä muisti sen jääneen markin ja karkasi sinne uimalla. Eli tuomari keskeytti kokeen koiran karkaamisen (eli tottelemattomuuden) vuoksi. Tulos AVO0, kesk.

Käytiin sitten torstaina treenaamassa kokeen tehtävät ja ne meni paremmin, joskin edelleen jäi treenattavaa. 

Treenattiin myös Viinasen kanssa passia ja muistia vesiohjauksen avulla. Se meni hyvin ja Viinuska alkaa tajuta sen passissa olemisen tarkoituksen. 

Pondi pääsi myös tekemään markkeja ja noutamaan veteen jääneitä dameja. Olihan sekin onnessaan kun pääsi treeniin mukaan. 

Aion hyödyntää tänä kesänä Juntusta vaikka yksinäni. Saan hyvin treenattua siellä kaikki koirat.






Viinanen pääsi viikolla myös hallille treenaamaan rallytokoa. Se olikin taas hyvä veto itselle ottaa vaihteeksi alo-tehtäviä.





lauantai 13. kesäkuuta 2026

RTK4 ja nomehommiakin…

Jihuu! 🥳

Niinivuoren Rakkaus Paketti ”Pondi” tänään Kouvolan ralleissa MES81 ja RTK4, sij. 2. 🩷

Tätä on odotettu ja nyt onnistuttiin hienosti. 🤩 Pondi oli tosi hyvä koko radan ajan ja suoritti hienosti! 

Ruska esitteli vaihteeksi hyppyheikkimäisiä tanssiliikkeitä, joten ei tulosta mutta sen mitä esitti hienosti, oli tuomarin mieleen ja saatiin TP iloisesta hännän heilutuksesta.

Kiitos KSSK! 😊

Käytiin viikolla myös Viinasen kanssa vähän nomehommissa. Labbiskerhon koulutuksessa tehtiin hakua ja jälkeä riistalla ja sehän meni oikein mallikkaasti. Vielä joudutaan linjaa vahvistamaan maalla ja vedessä. Sekä vesipalautukset saatava kuntoon ennenkuin mietitään mitään kokeita. 🙄












torstai 4. kesäkuuta 2026

Vesihommia ja passia

Viinanen on päässyt harjoittelemaan passia sekä vesihommia. Kasvattaja järjesti toukokuussa monet treenit ja viimeisin niistä oli vesitreeni. Tehtiin ykkös- ja kakkosmarkkia sekä vesilinjaa. Ja harjoiteltiin veteen menoa ja sieltä paluuta annetusta paikasta eli opetettiin koiraa siihen, ettei se itse valitse paikkaa, vaan menee siitä mistä ohjaaja näyttää. Oli kyllä hyvät treenit!

Ollaan me myös harjoiteltu passissa olemista veden äärellä. Harjoiteltu siis rauhoittumista, sitten välillä tehty jotain ja taas rauhoituttu. Vähän niinkuin wt-kisassa. Syöty eväitä ja juotu kahvia ja vaan oltu. 

Viinanen on ollut oikein kiva!

Ruska on päässyt vesitreeniin myös. Olen ilmoittanut sen kokeisiin, joten on harjoiteltu palautuksia, linjaa ja häiriöistä luopumista sekä muistia. Vähän tehtiin hakuakin. Ruska on ollut kyllä tosi kiva ja on mukavaa mennä sen kanssa kokeilemaan osaamista!