Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Melkein järvitokoa...

Käytiin taas tokossa.

Oli niin superia, kun Pimpula on oppinut niiiiiiin paljon lyhyessä ajassa. Jee! :) Tehtiin pätkä seuraamista, sitten istu-maahan-istu ja istu-seiso-istu harjoitteita. Lisäksi pentu-luoksetuloja ja saaliin seuraamista. Saalis oli lelu onkivavan päässä. Johan tuli koiriin vauhtia. Nyt joutuu menemään onkivapakauppaan...





Taikuri oli jo paljon enemmän kontaktia ottava tänään. Opekin sanoi, että ei ois kolme viikkoa sitten uskonut, että se toimii nyt jo paljon paremmin. Esim. metsä ei kutsunut sitä enää lainkaan. Tosin se oli hihnassa, joten karkaaminen ei olisi kuitenkaan onnistunut. Jaksoi se myös maata paikallaan pitkän tovin. Ja siihen tuli uskomaton vauhti onkivavalla ja kyllähän se osasi vaikka mitä sen jälkeen. Hyvä Taikuri! :)




Tähti oli alkuun vähän laama (sillähän on juoksu nyt päällä), mutta onkivavan jälkeen olihan pirteä koira! Se seurasi kuten oikea tokokoira oikeassa paikassa ja mikään ei ollut tällä kertaa ongelmana. Silti en uskalla vielä vaikeuttaa harjoitteita, koska haluan sen TK1 saaha meille. Tähti on kyllä maailman paras koira! :)





Tokon jälkeen mentiin uimaan. Vähänkö oli hyvä palkinto koirille. :D

 
 

 
 
 
 

1 kommentti:

  1. WAU MITÄ KONTAKTEJA!!!
    Kyllä maksullinen mies kannattaa!! : )

    Pimpula on kyllä niin yli suloinen.<B

    Ihana nähä huomenna laumalla!

    VastaaPoista