Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Nomea suolla

Käytiin tänään Pimpulan kaa nometreenissä Myrskylässä mukavalla suolammella. Treenit meni hyvin vaikka paikka kuhisi paarmoja ja kärpäsiä. Pimpula oli alkuun tosi vaivautunut niistä hyönteisistä mutta kyllä se silti keskittyi ja toimi hienosti.

Hienosti löytyi hillojakin suolta.


Tehtiin muistilinjat heti alkuun. Jätettiin metsästä tullessa damit yhden puun juurelle ja käveltiin siitä sinne suolammikon reunaan. Kun oltiin päästy lammikolle, niin eihän me sitten itse enää muistettu, että minkä puun juurelle ne damit jäi. Minäkin ohjasin koiraa ihan eri puulle, mutta onneksi koira muisti missä ne damit oli! :)

Sitten tehtiin veteen linjaa ja ykkösmarkkeerauksia. Loppuun otettiin yksi pitkä linja siten, että dami putosi veteen semmoisen hetteikön taakse. Lopussa sain vielä 4 onnistunutta palautusta käteen maalle ennenkuin Pimpula ravisti. Jihuu, se alkaa nyt muistaa senkin. Kyllä mää vielä hyvän noutajan siitä saan itselleni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti