Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Helteessä liitelyä ja rallattelua

Käytiin tänään kentällä treenaamassa.

Pimpula pääsi ekana. Se sai ottaa vähän aksaa. Ensin oli kaksi hyppyä ja perään mutkaputki oikealle. Noh, jätin koiran ja menin hyppyjen taakse ennen putkea. Käskytin liikkeelle ja koira ampaisi kovaa eikä osunut putkeen. Oma moka, kun mulla jäi palkkiodami näkyville. Otin uudestaan dami piilossa ja hyvin meni. Sitten sama toiseen suuntaan, ei ongelmaa. Sitten toinen tehtävä oli hyppy-U-putki ja hyppy. Hyvin meni enkä pysy tuon hulikaanin vauhdissa... ;)

Sitten pääsi Tähti. Otettiin rallytokon MES-luokan kylttitreeniä. Oikealla seuraamista ja puolta vaihtavia käännöksiä. Ihan ok meni, tosin oikealla seuraamisessa Tähti koittaa syödä koko käden kun namia antaa. Loppuun otin vielä tavan tokohyppyä kahdella laudalla, kun sitä AVOn hyppykuviota kävin läpi. Hyppää hyvin, kääntyy. Istumisessa joko jäi istumaan tai meni maahan. Takaisin hypyssä joudyin käyttämään niiausta apuna, kun päätin etten käytä kättä... Ihan ok ajatellen kun en oo juurikaan treenannu enkä noitten lonkkien takia ees hirveesti treenaa.

Taikuri kävi juoksemassa muutaman kerran putkista läpi ja istumassa pöydällä. Sitten se meni muutaman kerran matalan Aan ja oli niin iloinen. Voi kun se reppana joskus nauttii niin pienistä asioista!

Sitten paikalle tuli Pia, joka kokeili rallytokotreeniä Taikurin kans. Taikuri oli tällä kertaa vähän liikaa mun perään nyt kun joku muu ohjasi sitä. Taikurilta kun puuttuu se yksi ALO-luokan hyväksytty tulos, niin sitten sekin saisi sen koulutustunnuksen. Mietittiin, että josko Pia kävisi sen ohjaamassa. Katotaan nyt miten menee seuraavissa treeneissä.

Tähtösen ehdotin Rally-tokoyhdistykselle joukkueeseen koiraksi rallytokon SM-kokeeseen AVO-luokkaan. Saapa nähä päästäänkö.

Tokokoe tulee elokuussa, jossa korkataan Tähtösen kans AVO-luokka. Nyt täytyy skarpata ja treenata. Josko saisi ykkösen helpommalla kuin ALOssa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti