Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Voihan kohtutuhellus!

Tänään oltiin aamulla nome-treeneissä. Mentiin meille uuteen metsään ja otettiin kokeen omainen harjoitus. Varsinainen treeni sisälsi ensin kakkosmarkkeeraukset, sen jälkeen tuplalinjan ja lopuksi oli vielä hakuruutu. Pimpulan treeni meni hyvin, mutta koira oli jotenkin hirveän vaisu. Tuijakin sanoi, että laiska koira verrattuna edelliseen kertaan. Välillä tiskasi itseään, mutta ei mitenkään ihmeemmin. 

Vaihoin koiran ja Tähti teki samat jutut. Se vähän innostui ja teki omiakin päätöksiä, mutta ei se haitannu kun omaksi iloksi vaan treenattiin. Kun vein Tähtöstä autolle, niin laitoin merkille hirveän hajun. Mietin, että missäköhän paskassa se Pimpula ehti taas pyöriä...

Noh, mentiin kotiin ja sitten hoksasin. Pimpulan perä oli ihan hirveän turvonnut ja valui tosi paljon paksua verensekaista limamätää. :( Soitin samantien päivystävälle eläinlääkärille, joka oli Vihdissä. Eiku sinne siis. Koira tutkittiin pikaisesti ulkoisesti ja sai piikin kipulääkettä ja antibioottia. Ja eiku kotiin. Jossa koiran vointi huononi ja ystäväni Hannan suosituksesta soitin vielä uudelleen lääkäriin. Tällä kertaa soitin Herttaan, joka on iloisessa Itä-Helsingissä. Ja eiku matkaan vaan. 

Hertan ell ultrasi Pimpulan ja totesi, että leikkaus eli kohdunpoisto on ainoa vaihtoehto enää tässä tilanteessa. Niin Pimpula sitten nukutettiin ja leikattiin. Leikkaus meni hyvin. Kohtu oli ollut turvonnut ja erittäin täynnä märkäeritettä mutta se oli ollut ehjä. Eli mitään ei ollut päässyt leviämään vatsaonteloon. Nyt kohtu on siis poistettu ja ennuste paranemiselle hyvä. Ureat oli olleet koholla verkokeessa, mutta nesteytyksen pitäisi auttaa siihen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti