Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Nome-B AVO korkattu

Tänään käytiin Passon kanssa osallistumassa Middle River’s Kennelkerhon perinteisessä arki-nome-b-kokeessa Hirvensalmen Merrasmäessä ja korkattiin AVO-luokka. Tadaa, samantien tuloskantaan ja plakkariin AVO2. Jee, Passo ei pettänyt taaskaan. Sen kanssa en ole näistä riistakokeista vieläkään saanut yhtään nollatulosta.

Koe alkoi vesiohjauksella. Se olisi ollut suoritettavissa, jos koira olisi valmis siihen. Suoraan eteen kahden niemekkeen välistä, matka noin 60-70m. Pimpulan olisin varmasti saanut ohjattua sinne, Passoa en saanut. Itseasiassa nyt kävi silleen, että Passo nousi noin 10m rannasta näkyvälle kivelle eikä enää siitä lähtenyt etenemään vaan tarpeeksi monta käskyä annettuani, se kaartoi takaisin rantaan.

Sen jälkeen oli sama lähetyspaikka ja tuli kakkosmarkkeeraus, siten, että ensin heitettiin takimmainen sorsa, joka jäi niemen nokan taakse mutta loiskahti ja koira näki heittokaaren (heitettiin veneestä). Sen jälkeen vene liikkui eteenpäin ja toinen heitto osui siihen niemeen maalle ja sinne lensi varis. Tämän tehtävän Passo suoritti varmasti, vaikka linnut olivat lähetyspaikkaan nähden ”linjassa” eli ei helpoimmasta päästä kuitenkaan.

Lopussa oli ihmeen pitkähkö seuruu hakualueen lähetyspaikalle ja haku, jossa oli 5 riistaa (1 varis, 2 lokkia ja 2 fasaania). Ekan riistan ylösnousuun meni yllättävän paljon aikaa mutta sen jälkeen se toi aika helposti ne kaikki 5 riistaa. Jee!

Eli todella hieno aloitus ja olen erittäin tyytyväinen kakkostulokseen! Hyvä Passo ❤️






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti