Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Uusintana viime viikolta eli AVO1

Eilen käytiin taas Pimpulan ❤️ kanssa osallistumassa mock trialiin, tällä kertaa koe oli Hirvensalmen Syväsmäessä. Ylituomarina oli Heli Siitari ja toinen arvosteleva tuomari oli Timo Luomanen. Kokeessa oli lisäksi tuomariharjoittelija Jari Särkänlahti suorittamassa koearvostelua.

Koe erosi Kouvolan viime viikkoisesta kokeesta mm. siinä, että tuolla vaihdeltiin tämän tästä aluetta, millä tehtävät tehtiin. Välillä huomasi myös sen, että tehtäviä ei oltu kaikkiaan suunniteltu riittävästi, koska koetoimitsija sekä ylituomari kävivät useamman neuvottelun kokeen aikana. Muutenkin joistakin tehtävistä jäi vähän ihmetyksen maku suuhun, esim. Pimpulan neljäs nouto sattui driveen, jonka kaikki siinä vaiheessa jäljellä olevat koirat (9 kpl) katsoivat. Siinä drivessa oli kuitenkin noutoja vain 4 kpl eli ei edes yhtä kaikille. Ja koska sääntöjen mukaan drivea ei voi täyttää uudelleen, piti taas sen jälkeen vaihtaa aluetta. Viimeinen drive olikin sitten pitkä drive, jossa oli kolme aluetta ja joka alueella oli useampi dami vaikka siellä heitettiin ilmaan vain yksi dami. Taas katsottiin yhdessä driven ajo ja sen jälkeen otettiin dameja ylös. Pimpulan starttinumerona oli 2, joten siinä mielessä oli onnikin myötäinen. Numero 1 ottikin ohjauksen driven edestä ja meille sitten tuli vuoro ottaa dami driven ensimmäiseltä alueelta eli sieltä lähtöalueelta. Hyvin meni ja viisi noutoa oli kasassa. Kuudenteen noutoon pääsi 4 koiraa ja Pimpula oli siis siinä joukossa.

Kuudes nouto oli peruswalkupista pitkä markkeeraus. Sen piti alkuun olla ykkösmarkki, joka otettaisiin ristiin. Sitten olin jo saamassa lähtölupaa kun ränkätys jatkui ja tuli toinen heitto. Pimpula ei mielestäni ihan tarkkaan sitä heittoa nähnyt ja pöljä kun olin en tajunnut lähettää eteen-käskyllä. Meidän piti siis ottaa se jälkimmäinen ylös. Saatiin melko hyvin se kuitenkin nostettua ja tajusin taas, että kuusi noutoa valmiina ja eikun riviin muiden kanssa.

Koe loppui kuuteen noutoon ja tajuttiin kaikki, että hyvin meni. Palkintojenjakoa jännättiin, yksi koira oli minun mielestäni tehnyt kaikki tehtävät hyvin ja se voittikin ansaitusti kokeen. Pimpula sijoittui kolmanneksi ja sai toisen AVO1-tuloksensa. On kyllä ollut huikee fiilis taas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti