Alkuun jätettiin koirat riviin paikkaistumiseen ja siirryttiin koirien eteen, välimatka noin 15 m. Marianne koitti houkutella koiraa. Pimpula onnistui kunnolla ja pysyi paikoillaan mua tuijottaen. Hyvä Pim! ❤
Sitten oli mm. parityönä seuraava tehtävä:
Vietiin koiran kanssa dami yhteen nurkkaan. Käveltiin ristikkäiseen nurkkaan toiselle puolelle hallia. Otettiin se dami ylös. Palautuksen aikana Marianne laittoi uuden damin. Sitten uusi lähetys, keskelle pysäytys pillillä. Kun pysähtyi, kehuttiin. Sitten tulee koiran eteen parin metrin päähän markkeerausheitto ja pari otti sen ylös toisesta nurkasta. Sen jälkeen oma koira haki taakselähetyksellä sen linjadamin. Tehtiin tämä Lunan ja Jaanan kaa parina. Meille vaikeinta oli sen markkeerausdamin haku kun piti mennä lähelle toista koiraa. Pimpula koitti mennä hakeen sitä linjadamia vaikka ei ollut siellä vielä käynyt.
Muodostelmanome tuli siitä kun koirat jätettiin kahteen riviin selät vastakkain keskelle hallia. Ohjaajat olivat noin 7 m päässä koiristaan. Siitä sitten yksitellen otettiin sivusuuntia oikealle ja vasemmalle. Nämä meni oikein hyvin kaikilta!
Sitten oli normilinjaa em. selkälinjan välistä. Pimpula meni hyvin damille mutta palautti ensin kiertäen, joten siirryin lähemmäksi. Saatiin lopulta onnistumaan.
Tehtiin kaikkea muutakin. Oli hyvät treenit ja hyvä porukka. Kiitos kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti