Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Pimpulan fyssari ja kuvaus

Käytin Pimpulan kesäkuun alussa fysioterapeutilla. Pimpulahan peitsaa koko ajan, joten halusin varmistaa ettei se johdu ainakaan kireistä lihaksista. Me kuitenkin treenataan agilityä 1-2 krt/vko ja lisäksi käydään nome-treenissä sekä perustottista ja rally-tokoa siihen päälle. Noh lihaksisto oli fyssarin mukaan erinomaisessa kunnossa. Ei mitään isoja jumeja missään. Mutta fyssari huolestui selkärangan joustamattomuudesta, jäykästä hännän nostosta sekä epätasapainoisesta lantiosta. Sen perusteella päätin varata eläinlääkäristä ajan, jotta selvitetään rangan tilanne. En halua aiheuttaa koiralle ongelmia omilla lajivalinnoillani...

Eläinlääkärissä Pimpula rauhoitettiin sen jälkeen kun oli ensin ulkona tsekattu liikkeet ja todettu, ettei se onnu ja että se todellakin peitsaa koko ajan. Kuvat olivat onnekseni puhtaat koko selkärangan osalta. Myös lonkat ovat edelleen erinomaiset A/A. Takapolvien takana olevat jänneluut olivat reagoineet molemmilta puolilta ja sen vuoksi Pimpula joutui lyhyelle kipulääkekuurille. Veriarvot olivat kaikkinensa hyvät, munuaisarvoista urea oli vähän koholla ja se kontrolloidaan parin viikon kuluttua uudelleen.

Hintaa reissulle tuli, mutta helpottaa tieto terveestä koirasta. Ihana oma pieni Pimpula ❤️
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti