Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

perjantai 30. lokakuuta 2015

Nome-B koe

Käytiin Pimpulan kaa parisen vkoa sitten tämän vuoden ainoassa nome bee-kokeessa Katteluksessa Mustiolla. Osallistuttiin ALO-luokkaan, jossa tuomarina oli Jyry Tuominen. Oltiin aamupäiväryhmän neljäs koirakko. 

Ensimmäinen tehtävä oli lyhyt (n. 20m) maaohjaus, jossa riistana oli varis. Ampuja ampui kohti riistaa kätellessämme tuomaria. Siirryttiin lähetyspaikalle ja Pimpula suoritti tehtävän hienosti. Sen jälkeen siirryttiin hakuruutuun, josta piti tuoda yksi riista. Pimpula juoksi hetken ja toi lokin minulle käteen. 

Sitten siirryttiin veden äärelle vesiohjaukseen. Katsottiin motivaatioammunta ja siirryttiin sitten lähetyspaikkaan. Vesiohjauksessa koira piti saada n. 15m päähän pieneen saareen, jossa oli ainoan koivun juurella riista. Sain Pimpulan veteen mutta se ohjautui liikaa vasemmalle ja hävisi mantereelle juoksemaan metsään. Sain lähettää kolme kertaa mutta ei onnistuttu tehtävässä.

Tämän jälkeen oli vuorossa selkeä kakkosmarkkeeraus veteen. Toinen riista tippui avoveteen ja toinen lyhyeen kaislikkoon. Noutomatkat lyhyet, noin 15-20 m. Pimpula katsoi heitot tarkasti mutta sitten siinä lähetysvaiheessa se alkoi tökkimään. Oli menossa ensin kaislikkoon tippuneen riistan luo. Kääntyi kuitenkin matkalla takaisin ja lähetin sen uudelleen, tällä kertaa avoveteen tippunutta riistaa kohti. Sinnekin piti lähettää kaksi kertaa mutta saatiin kuitenkin riista talteen. Sen jälkeen lähetys kaislikkoon ja saatiin sieltäkin se riista pois. 

Lopuksi siirryttiin toistamiseen hakuruudun ääreen. Ruutu piti tyhjentää lopuista riistoista, joita siellä oli jäljellä 5 kpl. Pimpula lähti reippaasti ja toi sieltä toisen lokin ja kanin. Sylkäisi ne kuitenkin maahan, kanin jopa parin metrin päähän minusta. Niiden jälkeen siellä oli vielä 3 varista, jotka jäi kaikki löytymättä kun koira sai jalkaa alleen. Eli Pimpula juoksi ruudussa niinkuin päätön kana... Sain lähettää sen kolme kertaa ennenkuin tuomari pyysi kytkemään koiran. 

Olin tyytyväinen vaikka tulos jäikin nollaksi. Saatiin suorittaa kokeen kaikki tehtävät vaikka luulin, että ei päästä ekaa tehtävää pitemmälle. Lisäksi Pimpula toi minulle 4 lokkia, joista 3 sain käteen asti. Lokit on olleet suuri ongelma meille koko kesän ajan kun Pimpula ei ole suostunut koskemaan niihin. Eli työvoitto sen osalta! 

Kokeessa oli hyvät tehtävät ja tuomari oli reilu tämän tason koirakolle. Mulle jäi hyvä fiilis! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti