Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kapuloita (rattaisiin)

Käytiin sit treenaamassa Tähtösen kanssa tokoa. Aiheena AVOn paikkamakuu ja noutokapulan nouto. Koira oli "pikkuisen" innoissaan päästessään kentälle yksinään treeneihin. Sen verran innokkaasti komensi (!) mua ja hyppi kohti taivasta... ;)

Paikkamakuussa ei ongelmaa. Ei oltu ihan kolmea minuuttia piilossa, mutta koirat makas tosi rauhallisesti aloillaan ja Tähtikin pysyi normaalissa makuuasennossa eli ei kellauttanu ees lonkalle. Jee! Tämä paikkamakuu on siis edelleen yksi meidän vahvuuksista! :)

Sitten oli puinen noutokapula. Eka heitto, haku ja tuonti. Wuhuu, koirahan osaa. Toki kun ohjaajansa on ajoittain niin pöllö, että sitten se kerkesi puottaa kapulan maahan, niin jouduttiin muutama kerta treenaamaan ihan vaan kapulan pitoa suussa koiran istuessa mun edessä. Lopputulema oli kuitenkin hyvä alku, eli varsinaisesti noudossa ei ole ongelmaa (ei tietenkään, sehän on noutaja), mutta jatkotreeniä pitää tehdä tuolle kapulan kantamiselle.

Pimpula on aloittanut nyt ekan juoksunsa, joten se saa elbailla hetkisen treeneistä. Katotaan miten tää juoksu nut kehittyy ja vuotaako kauan. 

Taikuri pääsi toissapäivänä jäljestämään 12 h vanhaa verijälkeä ja löytyihän se! :) Hienosti nokka maassa ja nyt osasin itse jarruttaa koiraa, joten oikeasti nuuskutus oli melkoista. Valjaatkin se antoi olla päällä, pukemisvaiheessa tosin meinasi karata takapihalle, mutta "seis"-käskyllä sain sen pysähtymään. On se vaan melkoinen, meijän Taikuri ❤.

lauantai 24. elokuuta 2013

Kaislikkotreeniä ja Lohjan järveä

Wautsiwau mikä lauantai!

Eka mentiin Pusulanjärvelle oikeisiin sorsanmetsästyskaislikkotreeneihin. Mukana oli Taikuri ja Pimpula. Koirat joutuivat matkustamaan veneessä, mikä oli uusi juttu. Alkuun molemmat oli aika levottomia, mutta Taikuri rauhoittui nopeasti ja sitten hetken kuluttua Pimpulakin alkoi rauhassa istua.

Mentiin ensin semmoiseen matalarantaiseen ruovikkoon pönöttämään. Damit lensivät molemmille koirille sekä avoveteen että vastapäisen kaislikon reunalle, lumpeiden taakse. Matkaa oli noin 15-25 m. Alussa Taikuri ei hokannut lumpeiden takaa damia, mutta kun otin sen takaisin, niin sitten homma pelitti. Sama juttu palautuksissa, että ekan puotti aika kauas minusta, mutta kun vaadin hakemaan, niin sen jälkeen ei ollut mitään probleemaa siinäkään. Avovesihaut eivät olleen ongelmana kummallekaan. :)

Sitten samaa treeniä Pimpulalle. Se vähän kuumui odotuksessa, mutta hiljeni hyvin, kun nyppäsin hihnasta ja sanoin "hiljaa". Ja se oli niiiiiiiin innoissaan oikeista hommista, että oksat pois. Koira markkeerasi hienosti jokaisen heiton ja toi ihan mun jalan juureen ne damit. Voi että oli hieno pikkukoira! :)

Sitten siirryttiin ruovikossa semmoiseen kohtaan, jossa oli äkkisyväranta, uintimatkaa noin 10m ja sitten vähän loivempi ranta vastapuolella. Voi jösses mitä noutoja noi kumpikin esitti. Ja vieläpä niin innoissaan, että teki tiukkaa saada ne lopettamaan. :) Oli kyllä hienoa lopettaa "kesken", koska nyt saatiin niin monta onnistunutta suoritusta kummallekin.

Loppuun vielä käytin Tähtösenkin uimassa ja se sai kans hakea pari damia. Tuo treeni olisi ollut varmasti liian rankka sen lonkille, joten se sai tehdä sitä mistä tykkää eniten. Uida helpossa vedessä ja tuoda kivoja ykkösmarkkeerauksia rantaan. :)

Aivan mahtava aloitus päivälle! Sitten seuraa jatkoa.

Minä sain eilen haasteen. Lähdenkö pyöräilemään Lohjan järven ympäri? Noh, koska sen verran hullu pitää olla, niin minähän lähdin. Käytiin sitten vielä rykäisemässä miehen siskon kanssa 68,6 km (Sport Trackerin mukaan). Aikaa meni 4h28 min ja kaloreitakin kului kivasti, 2628 näytti Suunnon mittari kun päästiin takaisin Lohjan keskustaan (josta siis aloitimmekin reissun).

Alkumatka oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan hullua ylämäkitreeniä tämmöiselle amatööripolkijalle. Sammatin jälkeen vähän helpotti, kun pääsi polkemaan tasamaata Karjalohjalle. Sieltä oli taas nousua Salon tielle, jossa oli melkoisia nousua ja vastaavasti hyviä alamäkirullauspaikkoja. Sitten Mustion padolta oli pelkkää nousua muutama kilsa Mustion taajamaan. Sieltä oli taas tasamaata Virkkalaan. Virkkalasta oli vielä yksi nousu Tynninharjulle ja siitä sitten lasketeltiin loppumatka keskustaan. Huhhuh sanon mä. Mutta niin tuli sekin reissu tehtyä.

Nyt on kyllä kaikkensa antanu olotila! :)

lauantai 17. elokuuta 2013

Pimpulan kaa reissussa

Ollaan Pimpulan kaa kaksistaan käymässä Oulussa. On ollut kyllä mainio reissu kaikinpuolin.

Eka pysähyttiin Jkl:ssä Pimpulan kasvattajan luona. Kasvattaja kehui koiraa. Oli ikäisekseen oikein sopusuhtainen, hyvä rakenne, hyvät ja puhtaat liikkeet sekä koulutustaso oikein hyvällä mallilla. Sitten Pimpula pääsi tapaamaan isänsä Tsonin ja se kyllä pelotti. Pimpula latas anaalirauhaset tyhjäksi kasvattajan keittiöön... ;) Isänsä on oikein hyvätapainen ja hieno labbisuros, mutta kookas ja se varmasti pelotti pikkukoiraa vähän liikaa. Noh, siivottiin keittiö ja painuttiin pihalle vähän treenailemaan.

Oli karsee sadekeli. Tehtiin pihassa lähialuehakutreeniä dameilla ja se meni oikein kivasti. Sitten oli damilla lyhyttä markkeerausta ja palautusta. Pimpula kun pudottaa damin maahan, niin siihen mietittiin apua ja kokeiltiin eri tapaa vastaanottaa se koira ja dami. Sitten mentiin vielä metsään ja tehtiin variksella hakua sekä linjaa. Ne meni myös hienosti! Kyllä oli taitava koira! :)

Siitä sitten ajettiin vielä illan mittaan tänne Ouluun ja nyt ollaankin vielä täällä. Ollaan treffattu monia uusia koiratuttavuuksia, käyty lenkillä ja uimassa sekä vierailtu eri paikoissa. On tehnyt hyvää Pimpulalle olla reissussa ilman tuttua turvaverkostoa. Pimpula on "kasvanut" henkisesti paljon. :)

Lopuksi vielä kuva pentusesta.




sunnuntai 11. elokuuta 2013

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lomamielellä

Ihanaa elokuuta ja ihanaa lomaa! :)

Ollaan vaan oltu. Käytiin jo eka reissuntynkä Oulussa ja se olikin Pimpulan eka pitempi reissu. Ajoimme rantatietä pitkin, joten oli pitempi ajomatka, mutta koska Jkl:ssä oli ne rallitohinat jo alkaneet, niin olipahan rauhallisempi reitti. Reitti itsessään oli tosin pettymys. Jotenkin olin ajatellut, että siellä näkisi oikeesti rannikkoa ja vettä, mutta Porin jälkeen oli kuin ois keskellä mettää ajellut... Tien kuntokaan ei ollu nelostien tasolla, joten oli helppoa valita tuttu ja turvallinen tie paluumatkalle. Golfilla mentiin ja hyvin mahduttiin. Koirilla oli kunnolla tilaa maata ja pysähdyspaikoilla oli kivaa kun pystyi sen takaverkon lukitsemaan ja takakontin luukun jättämään auki. :)

Oulussa sattui ja tapahtui. Käytiin mökillä tekemässä vesitreeniä ja koirat pääsi muutenkin uimaan. Sitten tehtiin kävelylenkkejä monta. Omatkin jalat oli vähän hapoilla... ;) Siskollakin käytiin ja Pimpulakin pääsi tekemään tuttavuutta valkoisten pikkukoirien kanssa. Toisen siskon luona oli kissa ja Pimpula pelkäsi sitä kovin. Voi Pimpula-rukkaa! Taikuri pääsi irti porukoitten talon lähellä olevalla tiellä ja eihän se taaskaan antanu mulle heti kiinni. Meinasi jo usko loppua, mutta onneksi namilla houkuttelu auttaa. Oikeesti se vaan pomottaa mua tuolla tavalla, se meinaan saa aina kehuja ja palkkaa kun tulee mun luo, ikinä sitä eioo siitä rankaistu... Taikuri nyt on vaan Taikuri. Tähtikin oli tosi pirteänä. Oli kyllä mukava reissu, joka saa jatkoa vielä puolessa välissä elokuuta.

Kotona ollaan tokoiltu. Pimpula harjoittelee liikkeestä maahan menoa ja Tähti perustokoa. Tähtösen seuraava koekin on jo tiedossa ja paikka on maksettu. Koitetaan sitä ykköstä saavuttaa... Taikurin kaa en oo hirveesti treenannu tosissaan muutako mejää. Tottistellaan omaksi iloksi ja tehään yhessä kivoja juttuja, mutta ei tosimielellä.

Syksyn tokopaikat oon varannu Tähtöselle ja Pimpulalle. Pimpulalle kun vain taivas on rajana. Se on niin ihana koira! <3